Käsivarressa kalastamassa 2005

Heinäkuun alussa 2005 teimme Kitin kanssa kahdestaan kalastusvaelluksen käsivarren alueelle. Reitit olivat meille tuttuja, sillä olimme jo useampana vuonna aiemmin vaellelleet samoilla alueilla. Meille oli tullut tavaksi mennä Didnujokea seuraillen Lossujärvelle ja siitä kalastusmaisemiin. Aikaisemmin olimme ajaneet taksilla Kilpisjärveltä Skibottenin tietä noin 15 km Norjaan päin, Didnujoen kohdalla olevalle P- paikalle. Nyt uskalsimme jättää sinne oman automme, koska ajattelimme palata samaa reittiä takaisin. Levähdysalueen kohdalta lähtee kapea puomilla suljettu tie kohti voimalan patoa. Tie on noin parin kilometrin pituinen. Padon jälkeen menee selvä polku kohti Lossua. Vaellus on aika rankkaa, koska koko matka on pelkkää ylämäkeä. Nousua 10 km matkalla tulee noin 500 m. Reitillä on vain yksi joen ylitys. Gaggurjohka kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa kaakon suunnasta, niin pääsee yli lähes kuivin jaloin kiveltä kivelle loikkien. Lähestyttäessä Suomen rajaa, keltaoranssinen Norjan Loassohytta näkyy jo kaukaa. Pari metriä korkea poroaita hieman hankaloittaa pääsyä Suomen puolelle, mutta rajapaalun nro 301 kohdalla aidan luona on kuoppa, josta pääsee alitse.
   
Suomen puolen Lossun autiotuvalla pidimme ruokatauon Autiotuvalla ei ole kaasukeitintä vain puulla lämmitettävä hella. Teimmekin ulkona trangialla ruokamme, mutta menimme sisälle nauttimaan sen. Tupa on sisältä aika ahdas. Makuupaikkoja on kahdeksalle. Me jatkoimme eteenpäin kohti "Urtashotellia". Lossujärvestä lähtee Urtasjoki. Sen molemmilla rannoilla on vaeltajien ja porojen tallaamia polkuja. Useimmat kuten mekin valitsevat joen pohjoisrannalla menevän polun. Urtasvarrin kohdalla joki on hyvin matala, joten ylitys ei tuota vaikeuksia. Matkan varrella on puolenkymmentä puroa, joissa vesi virtaa aika kiivaasti kohti Urtasjokea. Niistäkin kyllä pääsee kohtuudella yli. "Urtashotelli" sijaitsee puolivälissä Riimmajavrea. Komeasta nimestään huolimatta se on vaatimaton lautahökkeli. Vietimme siellä yhden yön.  Matkaa tieltä "hotelliin" on noin 18 km.
   
Seuraavan päivän tavoitteemme oli  Toskaljärvi. Polku jatkui Luohtojavrin pohjoispuolta kohti Vuomakasjärveä. Järvien välisissä puroissa on  pientä rautua ja tammukkaa. Emme kuitenkaan pysähtyneet pyytämään niitä. Luohtojavren kohdalta lähtien polku kulkee melkoisessa louhikossa, eikä sitä aina erota.
    Vuomakasjärven rannalla on rajavartioston tupa ja  Käsivarren kihlakunnan maja. Sen kuisti oli hyvä sateensuoja. Kun sade meni ohi teimme ulkogrillin luona ruokaa ja suunnittelimme eri reittivalintoja. Meille sopivin valinta oli kahlata Luohtojavrista laskevan joen suupuolelta yli Meekovaaran puolelle. Karttaan on joen yli merkitty silta mutta sen ovat jäät vieneet vuosia sitte

n. Vuomakasjärven eteläpäästä lähtee Vuomakasjoki. Sen yli on tehty silta, jota pitkin menee myös Kalottireitti. Menimme sillan yli ja joen toista puolta Anjalonjin pahdan alta. Paikka on luonnonsuojelualuetta. Kun Toskaljoki tuli vastaan seurasimme sitä ylävirtaan aina Toskaljärvelle asti. Järvessä on hyvän kokoista rautua. Taisivat vain olla niin syvällä, ettei minulla tärpännut kertaakaan. Pyytäjiä oli rannoilla monta telttakuntaa. Ikävä vain todeta, että osa ei ollut jaksanut viedä roskiaan pois vaan jättänyt levälleen maastoon.

Aamulla jatkoimme Toskaljoen yli kohti Bumbovarrin pahtaa. Taival Valtijoelle asti oli helppokulkuista, tasaista tunturiniittyä. Tulimme joelle putouksien kohdalle.  Vastarannalta eräs kaveri nappasi putouksen alta komean taimenen. Joella oli useita kalamiehiä, osa oli lentänyt paikalle osa vaeltanut. Teimme leirin yläjuoksulle päin, kauemmas muista kalamiehistä. Illalla sain muutaman raudun, jotka sitten söimme.

Kalaonni ei seuraavana päivänä ollut suosiollinen, joten jatkoimme matkaa yläjuoksulle päin. Valtijoki alkaa Somaslompolosta. Jonkin matkaa lompolosta joessa on iso putous. Putouksen niskalla kallioon on muodostunut laaja padan muotoinen syvennys. Huomasin siinä valtavan parven raudun poikasia, jotka kiersivät "padan" seinämiä. Alamittaisina ne saivat jäädä rauhaan. Oikaisimme Veajetoaivin laitaa Kobmajoelle, jonka reunamaa Kalottireitti menee. Reittiä seuraillen tulimme Pitsusjärven autiotuvalle. Siellä meillä oli ruokatauko. Jatkoimme illalla matkaa vielä Meekon autiotuvalle asti.

Seuraavana päivänä sain hyvän kokoisia harjuksia Meekonjärvestä ja Vuomakasjoesta. Mepsin kuparinvärinen lippa nro 3 näytti olevan ottavin viehe. Kun kalaa näytti tulevan enemmän kuin olisimme jaksaneet syödä, teimme vaelluksia lähiympäristöön. Kävimme Saivaaran päällä katsomassa Urho Kekkosen muistolaattaa. Loppumatka huipulle oli melkoista vuorikiipeilyä. Toinen kohde oli Meekon pahta. Sen päältä sai hyviä kuvia koko Meekon laaksosta. Ukkosenilma ajoi meidät kiireesti alas. Kerkesimme juuri ja juuri autiotupaan.

Aamulla lähdimme vaeltamaan tavoitteena Lossun autiotupa. Menimme Meekonvaaran eteläpuolta Bierfejohkaa seuraillen. Näin vältimme Meekonpahdan alla olevan valtavan rakan.( Kalottireitti kulkee sen kautta.) Bierfejavrin kohdalta menimme Meekonvaaran yli Vuomakasjärvelle. Loppumatka olikin samaa reittiä mitä olimme tulleet. Lossulla majoituimme autiotupaan. Keskiyöhön mennessä tupa oli niin täynnä, että useimpien piti majoittua telttaan. Varhain seuraavana aamuna läksimme Didnun reittiä pitkin autollemme. Matka joutui alamäkeä joutuisasti. Autokin oli säästynyt tienvarressa ilkivallalta.